
Yhteisöprojekti
Yhteisöprojekti on yhteisön luoma hyvää tuova teko tai teos alueen ihmisille. Sen tavoitteena on edistää projektin osallistujien hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöprojekti tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa, tilaisuuden mielekkääseen tekemiseen sekä merkityksellisyyden kokemukseen. Kukoista! -hankkeessa yhteisöprojektit suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä työkokeilijaryhmän, hankkeen työntekijöiden, sidosryhmien ja muiden halukkaiden alueen asukkaiden kanssa.
Yhteisöprojektit ovat kulttuuri-, taide- ja/tai luontoteemaisia. Ne voivat olla esimerkiksi ympäristötaideteos, äänimaisema, elämyksellinen luontopolku, näyttely, lähiökilpailu, pakopeli, musiikkivideo, siivoustempaus tai jokin muu hyvää tekevä tapahtuma. Päivitämme tehtyjä yhteisöprojekteja sivuille, sitä mukaa kun niitä tuotetaan.
Futopia
Monitaiteellinen ja osallistava näyttely käsitteli omien valintojen vaikutuksia tulevaisuuteen. Näyttely oli jaettu kolmeen osaan, josta ensimmäinen osa oli pelillinen valintahuone. Seuraava tila oli jaettu kahteen, josta toisesta löytyi luontoteemainen utopia installaatio ja toisella puolella synkempi dystopia installaatio kokonaisuus. Kolmas tila käsitteli ihmisen keskeneräisyyttä ja toiveikkuutta. Jokainen valinta on uusi mahdollisuus! Projekti keräsi kolmen päivän aikana 163 hengen yleisön. Vastaanotto oli positiivinen ja kiitosta satoi sekä loistavista installaatioista että ajatuksia herättävistä teemoista

Pimeän säteet

Monitaiteellinen näyttely "Pimeän säteet" on yhteisötaideteos, joka kertoo tarinoita valosta ja pimeydestä metaforisina elementteinä ja ihmisyyden kokemuksen kuvauksina. Näyttelyn lyhytelokuvat, installaatiot ja kuvataideteokset ovat toteuttaneet Kulttuurivoimalan Kukoista! -hankkeen yhteisöprojektin työkokeilijat ja yhteistyökumppanit syksyn aikana. Projekti keräsi parin päivän aikana 88 hengen yleisön. Lyhytelokuvia voit katsella Kulttuurivoimalan Youtube-kanavalla.
Pimeän säteet -näyttelyyn voit tutustua tarkemmin tästä:
Museum of Truth
The Museum of Truth -näyttely kertoi Oulun vaihtoehtoisesta menneisyydestä.
Medialukutaito ja salaliittoteoriat olivat keskeisiä teemoja “Tottuus on tuola ulukona” -näyttelyssä. Museomainen kokemus Oulun vaihtoehtoisesta historiasta oli täynnä mielikuvituksellisia teoksia tutuista Oulun nähtävyyksistä ja historiallisista tapahtumista.
Näyttelyn tarkoituksena oli aiheuttaa hämmennystä ja kannustaa kävijää mediakriittiseen ajatteluun. Näyttelyn lisänä tuotettiin virtuaalikävely, jonka löydät Kulttuurivoimalan Youtube-kanavalta ja MoT-omalta verkkosivulta.
Näyttely keräsi kaikkiaan 353 kävijää.
Museum of Truthiin voi tutustua tarkemmin tästä:

The Haunting of Ylilääkärintalo

Monitaiteellinen ja interaktiivinen Halloween-näyttely: The Haunting of Ylilääkärintalo järjestettiin Tuirantie 1 lokakuussa 2023. Näyttelyssä yhdistyivät ääni-, valo-, sana- ja pukutaide, valokuvaus sekä useat eri kädentaidon muodot.
Kokonaisuudessaan näyttely tavoitti 492 kävijää.
Näyttelyyn voi tutustua lataamalla portfolion tästä: